Porsche 911 T, Targa, 1972
En meinannut uskoa silmiäni kun näin ruudulla tekstin “Huutokauppa on päättynyt” ja korkein tarjoukseni oli ylimmäisenä!
Auto oli valehtelematta halvin suomessa viimeiseen 10-15 vuoteen myyty ilmajäähy 911, vieläpä vanhempaa F-sarjaa ja, kuten myöhemmin sain tietää, yhden vuoden erikoisuus, vuoden 1972 “Ölklappe”.
Projektin alkutaival
Oma autohistoriani painottuu 80-90-luvun molemmin puolin ja siinäkin lähinnä perus “iso” corollan tai muun sen ajan nuorisomossen ropaamiseen. Kaverin kanssa tehtiin 90-luvun alkupuolella yksi projekti, kuplan alustalle Euran lasikuidun “mersu”, siinä kaikki.
Kun talo on rakennettu, lapset jo itseohjaavia, tulee helposti tyhjiö - mitä hittoa tässä sitten elämässä tekisi.
Aloittelin harrastuksen herättämistä MX-5:lla. Helppoja ja edullisia pikku tasku”raketteja”. Innostuin jopa pyörimään niillä vähän radallakin useamman vuoden. Kun pari kertaa tuli pihalla yksin vaihdettua kyseiseen vekottimeen kone, totesin, että kai tässä pystyy yhteen sun toiseen tälläkin saralla.
Ei muuta kuin tulta päin!
Ne on ne muutamat ensimmäiset päivät jännittävimpiä projektissa kuin projektissa. Tutkit, purat ja tutustut. Epätoivo vaihtuu iloon…ja taas epätoivoon,
“Pojat” oli tehneet hienoa työtä, totesin. Siis makua ei ollut ollenkaan, mutta se mikä oli tehty, oli tehty pieteetillä. Kaverit selvästi tiesivät mitä lasikuidulla tehdään. Ja voi pojat, että sitä lasikuitua olikin käytetty sitten nuoruuden innolla.
Kojelauta oli muotoiltu uudelleen…vanhan päälle (joka vielä osittain leikattu)! Kaikki verhoilujen pohjat oli muotoiltu hienosti ja verhoiltu tyylittömästi. Oli revittävä kaikki irti, että pääsi katsomaan mitä alla on, ja mitä ei. Alkuperäistä oli tasan neljä osaa, ja nekin irrallisina. Takapenkin selkänojat sekä istuinosat. Siinä kaikki. Onneksi edes ne.
Oman ilonsa tuotti tämä härpäke. Alkuperäinen D-tronic ruiskujärjestelmä oli heivattu mäkeen (no tottakai!), tilalle porattu kansiin paikat moderneille ruiskuille ja niille Link plus -ohjausjärjestelmä vuodelta nakki ja muussi (2019 katsantona). Hetki meni, että löytyi tarpeeksi vanha läppäri, jonka tuohon boxiin sai kiinni ja vieläpä yhteyden. Kone kävi miten sattuu, piti aivan jumalatonta mekkalaa ja savutti kuin höyryjuna. Porschen kanssa touhunneet tietävät, että kaikki muu saa hajota, paitsi kone. Se on aina kallista puuhaa, varsinkin näiden vanhojen ilmajäähyjen kanssa.
Savutuksen lähteen löysin irroittamalla pakosarjat. Tiirailemalla löytyi pari öljyisen mustaa palotilaa. Pelle Pelottomana ruiskutin WD-40:stä sylinterit täyteen, annoin muhia pari vuorokautta välillä lisäten ja kas, siitähän männänrenkaat lähtivät liikkeelle ja tuprutus loppui sen sileän tien.
Koneen rouhean käyntiäänen vuoksi päätin turvautua ammattilaiseen. Kone rupesi toimimaan, kun Kiveriö Customsin Ville tarkisti paikat. Ja huhhuh, klassinen osa eli jakoketjun kiristin oli pettänyt toiselta puolelta. Katastrofi oli enemmän kuin lähellä. Ville laittoi kiristimiin tehtaan korjaussarjan ja tarkisti koneen kaikin puolin. Se oli lähellä, mutta lähellä ei lasketa :-)
Puskurin kanssa kävin sisäistä taistelua. Alkuperäistä puskuria oli käytetty pohjana ja päälle sekä alle oli lykätty kilokaupalla lasikuitua, jotta saatu tuo muoto. Alkuperäiset kromipuskurit maksavat maltaita ja jos taas revin kaiken tuon lasikuidun pois, en tiedä mitä käteen jää. Pahimmassa tapauksessa siis uuden osto. Päätin tässä vaiheessa jättää modatun puskurin autoon, mutta modasin sitä hieman, että sain reunoille renkaiden eteen pyöreämmän muodon. Ajattelin, että se saa mennä maalaukseen sellaisenaan ja jos joskus siihen kyllästyn/löydän edullisen puskurin, on se muutaman pultin vaivalla vaihdettu.
Maalaus
Pääkaupunkiseudulla maalarin löytäminen on kiven alla. Kaikki tekevät mieluiten nopeita vakuutusyhtiön kolarikorjauksia eikä kenelläkään meinaa löytyä tahtoa ottaa harrasteprojektia kalliisiin nurkkiin lojumaan. Kysyin kolmesta maalaamosta tarjousta ja koska auto ei ollut ajokuntoinen, olisi sitä pitänyt tulla paikan päälle tutkiskelemaan. Se tuntui olevan ylivoimaista jopa tuossa lähellä 700m päässä olevalle maalaamolle. Ei ole aikaa, ei kiinnosta. Kolmesta yksi tuli käväisemään ja sen jälkeen olen maalauttanut hänellä jo 3 projektia.
Koska kyseessä ei ollut puritaaninen restaurointi, peitin epoksin moderneilla “ääneneristeillä”. Loppujen lopuksi näiden vaikutusta ei pysty varmuudeksi sanomaan, mutta ainakin on tehty. Auto oli valmiina kyllä erittäin stabiili ilman mitään räminöitä tai nitinöitä. Ehkä ei mennyt raha ja vaiva siten hukkaan.
Raiskattu on, ja huolella.
Kuvat kertovat vähän, mitä autolle oli tehty. Sisusta hävitetty kokonaan, aivan hirveää limenvihreää ja valkoista keinonahkaa koko sisusta täynnä, kyljissä She-Devilit kummallakin puolella, kaikki kromi maalattu piiloon. F-sarjalaisen takapuskuri oli muutettu G-sarjalaisen ja aftermarket puskurin yhdistelmäksi. Ja se spoikka…huoh.
Auton mukana tuli vielä GTI Magazine vuodelta 2006, jossa 6 sivun voimin kehuttiin, kuinka hienon auton “pojat” oli rakentanut. Noh…joo.
Siitä huolimatta olin aivan täpinöissäni. Hakureissun videolta kuuluu, kuinka mainitsen myyjälle, että näpit ihan syyhyää päästä tätä tekemään. Olihan kyseinen malli ollut oman “bucket” listani kärjessä jo melkein 30 vuotta.
Ilokseni huomasin hyvin nopeasti, että auto oli käytännössä ruosteeton.
Targan takalasi oli jossain vaiheessa yläreunasta vuotaessaan porannut vähän peltiä huonolle hapelle toisen takapenkin alta. Saksalainen pelti on paksua, joten siitäkin selvisi vain pyyhkäisemällä ruosteet pois.
Kaikki kromiosat olivat onneksi tallella. Ne oli maalattu tuolla samalla lambon vihreällä ja todella oli haluttu, että maali pysyy kromissa. Yllätys ei tosiaankaan ollut iloinen, kun maalin pois sain. Kaikki oli surrutettu huolella “karheaksi”. Kiillottamisessa meni hetki jos toinenkin. Ei niistä enään ihan priimaa tullut, mutta lähtökohtaan nähden ihan hyvät. Sitä kuuluisaa “elbow creasea” meni enemmän kuin tarpeeksi.
Ensimmäinen ulkoilutus on aina kohokohta. On hienoa päästä pesemään tallin pölyt pois ja samalla katsoa autoa vähän laajemmasta perspektiivistä. Ahtaassa tallissa katsantokulma on aika jyrkkä.
Auto oli jo melko valmis, mutta yhtä kohtaa olin venytellyt viimeiseen saakka.
Koritöistä suuritöisin oli etuvilkkujen ja ilmanoton saattaminen alkuperäiseen kuosiinsa. Hienosti oli sheivattu, aikamoisella palalla lasikuitua.
Yllättävän monta tuntia sai noidenkin hieromiseen kulumaan. Aftermarket osien istuvuuskaan kun ei ole sitä parasta A-ryhmää. Myöhemmin muiden autoja katsellessani totesin, ettei se ollut tehtaallakaan ihan parasta A-ryhmää.
Porschen liimattava palamatto oli omanlainen palapeli, mutta kun vauhtiin pääsi, valmista pintaa syntyi nopeaan tahtiin.
Hattuhyllyn löysin Ruotsista. Se oli aika huonossa hapessa, mutta oikeastaan tarvitsin siitä vain reunapalat ja tuon taitekohdan. Siirsin ECUn takapenkkien taakse, joten tein hattuhyllystä 100mm pidemmän. Näin sain pystyosan taakse riittävästi tilaa ECUlle ja johtosarjalle. Takapenkkien selkänojat ovat mallia sarana alhaalla ja hihna ylhäällä pitämässä niitä paikoillaan, Yksikään ihminen ei niissä vapaaehtoisesti istu, joten ei haitannut, että selkänoja oli tavallista pystymmässä.
Upea on fiilis, kun rupeaa tulemaan valmista pintaa. Ompeluissa minua auttoi Tapiolan Autoverhoomon Jyrki, Porsche-harrastaja hänkin, Olen aina ihmetellyt miksi Ilmajäähyjen ovien sivuverhoilun ompeleet ovat siihen suuntaan kuin ovat. Omaan silmään ne näyttävät paremmilta toisinpäin. Tilaisuus kun oli, niin laitettiin tuplatikkausta reilusti, saa vähän lisää vauhtia possuun. :-)
Targan rosterikuori oli oma savottansa. Pojat oli maalannut sen todella paksulla kerroksella valkoista soft-maalia. Sen irroittamiseen sain menemään yhden lauantaipäivän, aamusta iltaan. Löysin jonkun possuharrastajan vinkistä Järvenpäästä yrityksen, jossa oli näitä kiillotettu ja oikeaoppisesti harjattu. Hieno tuli!
50 vuotta vanhassa autossa voi olla reipas määrä maalauksia päällä. Tästä niitä taisi löytyä yhdeksän kerrosta. Kaikki tosin samaa sävyä. Sisäosissa musta epoksi tasoitti mukavasti sillisalaatin. Tämä on mielestäni projektien upein hetki - vasta maalattu auto tallissa ja kasaus edessä. Toki tämä ei nyt ollut kasausta, kun koko sisusta piti tehdä alusta saakka uudelleen.
Targan takalasin asennuksesta olin kuullut kauhukertomuksia, eikä syyttä. Kolmelta ukolta kului 5-6 tuntia ähertäessä tuota saat*****n lasia pakoilleen. Juuri mikään ei ole niin turhauttavaa, kuin olla siinä viimeisessä kulmassa ja todeta, että ei, ei pysy.
Olen ratin keskityksen suhteen suorastaan hysteerinen. Monessa nykyautossa (lue:bemarissa) sitä rattia ei meinata saada sitten millään keskelle penkkiä, saatikka suoraksi. Nyt oli mahdollisuus säätää penkki prikulleen kohdilleen (ei vielä tässä lkuvassa).
Penkeistä, kuten monesta muustakin alkuperäisosasta minun on kiittäminen pitkän linjan Porsche-harrastajaa Timoa. Hänen ehtymättömästä varastostaan löytyivät upeat vanteet, orginaali kojelauta ja nuo todella hienot recaro jakkarat. Timon projekteista sain tarkistettua paljon yksityiskohtia ja häneltä sain monet kullan arvoiset neuvot.
Auton perä oli vielä aftermarket puskurin ja G-sarjalaisen heijastinpaneelin sekamelska. Oli aika tehdä siitä F-sarjalainen siltäkin osin. Takalevitykset oli tehty taiten ja mallattu tuohon aftermarket puskuriin. Päätin jättää levikkeille menevät sivut ja laittaa keskiosaan F-sarjalaisen palikat; munuaiset ja sisäänvedetyn keskipellin. Tuli mitattua hartaasti,
Ei siitä nyt pöllömpi tullut. Tein tämän yhden talvikauden aikana 2020/2021, ajoin seuraavana kesänä ehkä tuhannen kilometriä, totesin, että on tylsä auto ja möin pois. Olenko katunut? Muutaman kerran kyllä. Varsinkin kun kävin nyt läpi vanhoja projektikuvia ja muistelin yhdessä viettämäämme aikaa. Aika kuitenkin kultaa muistot, kuten sen, että targakatto vihelsi joka reiästä maantienopeuksissa ja vuoti sateella todennäköisesti samoista reijistä, kone olisi vaatinut rempan, kun pölläytti aina pilven liikennevaloihin pysähdyttäessä, vakio T eli 130hp, joten ei mikään tykki jne. Hieno matka tuo kuitenkin oli. Olen sen verran lyhytpinnainen, että yhden talven projektit ovat juuri sopivan pitkiä.
Possu mahdollisti harrastuksen jatkamisen ja muutama talvi tässä on sen jälkeen tullut tallilla vietettyä. Niistä myöhemmin lisää…
Mika
